Meillä on nyt tontilla uusi kaivo. Vanha kaivo oli niin huonossa kunnossa, ettei sen kunnostaminen ollut järkevää. Renkaiden saumat vuosivat pintavettä kaivoon, veden pinnalla oli epämääräinen kalvo ja pohjan kunnosta ei ollut tietoa.
Kaivinkoneen ilmoitettua tulostaan tuli kiire etsiä jostain kaivonrenkaat. Laukaan Betonilta luvattiin toimitus nopeasti, joten tilasin renkaat sieltä. Suodatinhiekan saaminen oli vaikeampaa, mutta sekin järjestyi rautakauppaan parissa päivässä.
Keväällä mökin pystyttämisestä vastaava kirvesmies kävi jo muissa asioissa tontilla ja kun tuli puheeksi kaivon tekeminen, niin hän katsoi pajuvitsalla kaivon paikan. Paikka oli vähän syrjässä ja koska en oikein tiennyt miten tuohon tekniikkaan pitäisi suhtautua, niin kokeilimme ensin kaivaa kaivon vähän lähemmäs tulevaa mökkiä. Kolmesta metristä tuli vesi vastaan, mutta parin päivän odottelun jälkeen veden pinta ei vaan alkanut nousemaan. Tontille hiekkaa ajanut vanha rekkakuski kävi myös kokeilemassa pajuvitsan kanssa sopivaa paikkaa (tietämättä edellisestä katsotusta paikasta). Hänen vitsansa näytti täsmälleen samaan kohtaan kuin aikaisempi kaivonkatsoja...
Koskapa vanha vitsa on parempi kuin pussillinen uusia, piti tarttua moottorisahaan ja kaataa koivu kaivon tieltä. Sen jälkeen kaivuri kaivoi taas kolmeen metriin ja vesi tuli. Kaivosta tuli lopulta noin neljä metriä syvä. Sieltä tuli vett' niin hyvin, ettei kaivon pohjalle tarkoitettua suodatinhiekkaa saatu laitettua renkaiden alle. Sinne tuli tässä vaiheessa vain salaojasoraa ja suodatinhiekka laitetaan myöhemmin renkaiden sisään. Kannattanee siis uskoa vanhoja ja viisaita.
Viime viikonloppuna pumpattiin uppopumpulla kaivo tyhjäksi, vettä oli tullut jo reilusti kahden renkaan verran ja päivässä uutta vettä tuli metrin verran. Vielä vesi ei ollut niin puhdasta, että sitä olisi halunnut maistaa. Se vaatinee vielä pari tyhjennystä ennen kokeilua ja näytteiden ottamista. Ilman testejä ei vettä taida uskaltaa käyttää.
sivu
keskiviikko 12. elokuuta 2015
Pohjat tehty
Rakennushommat alkoivat luvan saamisen jälkeen nopeasti. Kaivinkoneen kanssa oltiin sovittu, että homma alkaa elokuussa. Heinäkuun viimeisellä viikolla puhelin soi maanantaina ja keskiviikkona alkoi kaivaminen. Ensimmäinen haaste oli noin 10 kuution kivi, joka piti siirtää pois tuvan lattian tieltä. Sen parissa koneella meni yksi iltapäivä, mutta lopulta murikka saatiin penkereeksi mökin eteen. Varasuunnitelmana oli räjäyttää kivi palasiksi, mutta onneksi sitä ei tarvinnut tehdä. Pohjaa piti kaivaa vähän enemmän kuin oltiin toivottu, joten myös täyttöjä tarvittiin enemmän.
Oli siellä muitakin pieniä vastoinkäymisiäkin, sillä välillä kaivurin piti käydä korjaamassa mökkitietä kun se ei kestänyt rekan alla. Kun vihdoin päästiin kunnolla täyttämään kaivantoa hiekalla, niin rekka meni rikki. Siinä sitten aloin soittelemaan ralli-viikonlopun perjantaina Jyväskylän seudulta uutta rekkakuskia hommiin. Sellainen onneksi löytyi ja homma pääsi jatkumaan. Iltakahdeksalta piti lähettää kaivuri- ja rekkakuskit kotiin naapureiden iloksi. Homma jatkui lauantaina, jolloin saatiin monttu jo melkein täyteen. Seuraavalla viikolla tehtiin loput pohjista ja kaivettiin kaivo. Kaivosta lisää myöhemmin.
Ensi viikonloppuna tulee kirvesmies katsomaan pohjia ja laskemaan perustuksia varten tarvittavia tarvikkeita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)